Viimeinen päivä ja Ane Ziherlove takana, siis asuinalueemme. Vielä tunti niin taksi tulee hakemaan kentälle. |
Niin se aika meni. Nopeaan kuitenkin. Onneksi aloin
kirjoittamaan tätä yhteenvetoa jo lentokoneessa matkalla takaisinpäin. Silloin
oli vielä kaikki tuoreessa muistissa. Nyt arki on vienyt, eikä mukamas aikaa
ole ollut enää Slovenian postauksille. Eikä muillekaan. Eli tämä viimeinen
postaus tuleekin nyt sitten reilut kaksi viikkoa vaihdon päättymisen jälkeen.
Hmmm…. nyt palaan takaisin siihen mitä tuohon yhteenvetoon
kirjoitin. En edes kunnolla muista.
Katsotaan…. Tässä:
Yhteenveto. Kirjoittaessani tätä istun lentokoneessa
takaisin kotiin Suomeen. Olimme vahingossa varanneet paluu lennot eri päiville,
joten Riika tulee kotiin huomenna.
Se olisi sitten yhteenvedon paikka. Vaihto oli antoisa ja
hieno kokemus! No, mitä opin? Ja mitä hoitoja sain tehdä?
Kuten jo aikaisemmin blogissa kerroin, Sloveniassa tullaan
kosmetologin vastaanotolle hakemaan ratkaisu ongelmaan. Pedikyyriin jalkavaivoissa ja
sisäänkasvaneiden kynsien osalta. Depilaatioon vahauttamaan sääri-, reisi-,
bikini- ja kainalokarvat. Kuten myös kulmakarvat ja huulikarvat. Ai niin myös
selkäkarvat. Epilaatioon kasvojen alueen paksuuntuneiden karvojen osalta.
Ihonpuhdistukseen aknen osalta.
Lähinnä näitä hoitoja siis Irena Japeljin hoitolassa
tehtiin. Lisäksi muutamia tavallisia kasvohoitoja ja geelilakkauksia. Ja
laitehoitoja. Siis sinä aikana kuin olimme siellä. Tosin asiakkaita ei ollut
ruuhkaksi asti. Irena ja Tatjana kertoivat ettei koko 11 vuoden hoitolan
olemassaolon aikana ole ollut näin hiljaista. Esimerkiksi viimeisenä työpäivänä
iltavuoroa tehdessäni asiakkaita oli vain 2.
Tein jalkahoitoja, mutta en sisäänkasvaneiden kynsien
oikaisuhoitoja. Opin lisää sienikynsien, kovettumien ja känsien hoidosta. Eli siis
jalkahoidoista sain käytännön kokemusta.
Tein myös kasvohoitoja. Mutta mekaanisen ihonpuhdistuksen
hoitoihin tekivät joko Irena tai Tatjana, käsin. Sain siis hyvää lisäkokemusta
kasvohoidoista.
Tein myös depilaatiota lämmin- ja kuumavahalla. Sain
tästäkin hyvää lisäoppia ja kokemusta.
Laitehoitoja kasvoille tein Ionto Foresilla ja juonnehoitoja
Sonolla. Kolmen neljän viikon hoitojaksolla en ehtinyt nähdä laitehoitojen
tuloksia, nehän toteutetaan sarjahoitoina. Mutta vanhempi asiakas, joka oli
ostanut 7 kerran juonnehoitopaketin toteutettuna Sonolla, kertoi saaneensa
ystävättäriltään hyvää palautetta ulkonäöstään toisen hoitokerran jälkeen. Eikä
hän ollut heille kertonut käyvänsä juonnehoidossa. Vautsi, hienoa! Tämä asiakas
olikin juuri se jolta sain sen 5 euron tipin J
Summattuna yhteen opin ja sain lisäkokemusta
perushoitoidoista ja Slovenialaisittain toteutetuista hoidoista! Mutta ennen
kaikkea myös Slovenialaisesta arjesta, sehän se on mielenkiintoista!
Suosittelen lämpimästi vaihtoon lähtöä kaikille! Jos tuntuu
että 4 viikkoa on liian pitkä aika, niin kaksikin viikkoa on hyvä! Tässä
kosmetologihommassa se avaa uuden näkemyksen kauneushoitoihin toteutettuna
maassa maan tavalla. Mutta oli ala ja työ mikä tahansa niin ylipäätään
työelämään ja elämään toisessa maassa! Tässä nyt tulee huutomerkkejä jokaisen
lauseen perään, kun todella tarkoitan tätä! Todella mielenkiintoista! Ja
oikeesti, eihän tälläisiä mahdollisuuksia työskennellä jossain vain yks kaks ja
vähän aikaa ole milloinkaan muulloin mahdollista tehdä. Ja vielä kaiken
kukkuraksi koulun ihmiset järkkäävät kaiken valmiiksi (paitsi asuntoa ja
lentoja)! Hienoa!
Ja sokerina pohjalla on tietenkin paikan päällä matkailu!
Kiitos Maaritille, Omnian kansainväliselle koordinaattorille
asioiden järjestelystä Suomen päässä! Ninnille, ryhmäohjaajalleni, useampaan
kertaan kysytystä kysymyksestä ja kehotuksesta lähteä vaihtoon. Slovenian
kansainväliseelle koordinaattorille Vandalle, kaikkien asioiden järjestelystä
Slovenian päässä ja lämpimästä vastaanotosta. Ja ennen kaikkea Riikalle,
vaihtokamulle ja kämppikselleni kivasta vaihtariajasta ja seurasta!
Tältä istumalta suuntaan nyt vaihdon loppukeskusteluun Omniaan Maaritin luokse.
Tältä istumalta suuntaan nyt vaihdon loppukeskusteluun Omniaan Maaritin luokse.
Viimeisen päivän kunniaksi aurinko paistoi ja ilma oli kirkas! Sillä vasta toista kertaa neljän viikon aikana näimme asuinalueeltamme huikeat lumihuiput. |
Loppukeskustelu koulussa Vandan kanssa. |
Tässä ajassa jo syksykin ehti saapumaan. |
Syksyä Ljubljanassa 1. |
Syksyä Ljubljanassa 2. |
Hienot on maisemat syksyiseenkin Ljubjanaan. |
Tietenkin lähtökakut piti nauttia! |
Ljubljana, olit kyllä kaunis. |
Vaihtarit, kämppikset, Omnian kosmetologiopiskelijat. Kiitos Riika. |